Hyvät rasittavat rakkaat anonyymit,
kyllä, mä olen kakskytäyksi ja kyllä, mulla on ihana pikkutyttö. Kyllä, kahvia kuluu älyttömästi, pienet asiat askarruttaa ja aivan varmasti ryssin aina välistä. Kyllä myös siihen, että musta on ihan jees jakaa pieniä paloja elämästäni blogin/palstan muodossa.
Sen sijaan ei, kosmetiikka ja naistenlehdet ei sinällään järin kiinnosta, mutta ne kengät! Jos vaivautuisitte selaamaan blogia/palstaa ekoja tekstejä pidemmälle, voisitte asiaankuuluvasti valittaa, vinkua ja itkeä meikäläisen viidestäkymmenestä kenkäparista. Tai huonosta äidinkielestä. Tai niistä tuhottoman monesta tunnista, jotka käytän viikottain leffojen katseluun. Tai ehkä jopa musiikkimausta, ostoksista, vaatetyylistä, raskausmahan itkemisestä tai kuinka "lapsella on oikeus isäänsä" (nii on, ei kai se vaadi meidän seurustelua stna?!). Se, että meikäläisen bannerissa sattuu olee huulipuna, ei lopultakaan kerro ihan hurjia määriä musta ihmisenä, jopa teidän pitäisi se käsittää.
Sinä neropatti, joka kirjoitit seuraavan:
"kannattaisi miettiä toiseen kertaan, että haluaako pitää blogia jossa kertoaa koko maailmalle omista henkilökohtaisista asioistaan. sekä oman lapsensa, jolta ei voi edes lupaa moiseen kysyä."
Hei newsflash: vauvat itkee, kakkii, syö ja nukkuu. Ihan joka ikinen. Mielestäni meikäläinen ei ihan älyttömiä tiedonpalasia lapsestani jaa. Kuvia, kyllä. Kuvat on kivoja, ja mulla on lukijoita, joille mä ihan mielelläni avaan vähän elämääni. Niin kauan kaiketi, kun lapsesta julkaistut kuvat ja tekstit on hyvän maun rajoissa, mä en käsitä, miksi se olisi lapselle itselleen ongelma (siis haloo, mitä se sitä kiinnostaa? :D nyt tai koskaan. "Yhyy äiti, oot julkassu musta tekstin pätkän, joka kertoo mun iltakiukusta/kakkimisesta/ruokailusta/ihanuudesta" tai "voi itku äiti, sun blogissas lukee, koska mä olen väläyttänyt ekan hymyni". Tsiisus.)
Että joo. Kuten bannerikin sanoo: "Vaikka löytäisit elämässäsi jotain tärkeää, se ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi luopua kaikesta muusta" (Paulo Coelho). Siis kyllä, mulla on ehkä maailman ihanin tyttölapsi ja tottakai se on rakas ja tärkeä mulle, mutta onhan mun elämässä nyt hitto soikoon paljon muutakin, kun kakkavaippojen vaihto tai likan nukkumisen vahtaaminen (se on muuten kumma, miten omaa lasta voisi tuijotella tunnista toiseen). En mä aijo heittää harrastuksiani tai mua kiinnostavia asioita nurkkaan odottaa, että lapsi muuttaa pois himasta. Kyllä mä ihan totta ajattelin jatkaa elämääni ja harrastuksia, kuten se olikin, enkä lukkiutua lapsen kanssa neljän seinän sisälle vaan siksi, että muutama urpo on sitä mieltä, että koska on lapsi, ei mahdollisesti voi olla muuta elämää, kiinnostuksen kohteita, vapaa-aikaa tai harrastuksia.
Yritättehän edes ymmärtää, että vaikka täältä löytynee paloja meikäläisen elämästä, täältä ei suinkaan löydy kaikkea siitä,- läheskään. Enkä mä kaikkea aijo jakaa. Että otetaanpas taas se pää pois per*eestä ja yritetään muistaa, että joka ikinen meistä on erilainen ja joka ikiselle toimii eri jutut. Mun mielestä elämän tarkoitus on olla onnellinen ja jos se mun onni vaatii lapsen lisäksi pari hyvää leffaa, aamun meikkauksen ja muutamat kengät, ni mitäs sitten. Ja nyt on ihan turha ruveta vinkumaan, kuinka lapsen onnen pitäisi olla mun onnen edellä; joo kyllä näin onkin, toistaiseksi tuon onneen riittää paljon haleja, puhdas vaippa ja ruoka. Ja myöhemminkin, on vaikea tehdä onnelliseksi toista, jos ei itse ole.
Ja vielä sen verran, että te ihmiset, jotka koette oikeudeksenne tulla kertomaan, kuinka mun pitäisi elää, puhua, ajatella tai tuntea, oliskohan aika taas hieman vilkaista peiliin ja vähän kyseenalaistaa sitä omaa ajattelutapaa.
Kiitos ja hyvää päivän jatkoa, saitte mut menettämään hermoni tolla ahdasmielisellä suvaitsemattomuudellanne. Mikään ei ole niin rumaa, kuin ymmärtämättömät ihmiset.
